Omaishoitajat huomioivat hoidettavaa läheistään jatkuvasti pienissä kohtaamisissa ja tällöin he usein asettavat omat tarpeensa taka-alalle.

Päivittäisiä kohtaamisia voivat olla esimerkiksi saman asian selittäminen muistisairaalle kerran toisensa jälkeen, vaatteiden pukeminen läheiselle hyvin hitaassa tahdissa tai vilkkaan lapsen huomion kiinnittäminen käsillä olevaan asiaan. Monesti kärsivällisyyttä koetellaan.

Monet erityislasten vanhemmat ovat kokeneet mindfulness– eli tietoisuustaitojen harjoittelun kasvattavan kärsivällisyyttä. He suosittelevat mindfulnessia ”kaikille jotka tuntuvat repeävän kymmeneen paikkaa yhtä aikaa ja silti olevansa aina väärässä paikassa”, ”ihmisille jotka mennä paahtavat ja ovat raskaan työn, omaishoitajuuden tai jonkun muun paineen alla” ja ”erityisesti erityislasten vanhemmille”.

Kokeile kolmen minuutin hengitysharjoitusta.

Onko omaishoitajan kärsivällisyydellä mitään rajaa?

Helvi Lampinen-Määttä, Oulu

Helvi Lampinen-Määttä
isän omaishoitaja, Oulu

”Kärsivällisyys… Yksinkertaisesti se on juuri sitä, mitä omaishoitaja tarvitsee jokapäiväisessä arjessa. Jaksamista, kuuntelemista ja ymmärtämistä kerta toisensa jälkeen.”

Eila Silinch, Helsinki

Eila Silinch
äidin entinen omaishoitaja, Helsinki

“Lähimmäisen hoivassa syntyy usein tilanteita, joissa ympäristön epäoikeudenmukaisuus synnyttää vihaa, katkeruutta ja turhautumista. Kärsivällisyys on voima, jolla omaishoitaja ylittää pulmat ja jaksaa seuraavaan päivään. Joskus yllättyy itsekin sen tuomasta voimasta.”

 

Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry viettää 20-vuotisjuhlia. Yhdistys on perustettu 28.4.1998.

 

1.4.2018